maanantai 3. elokuuta 2009

DIY-Varjo

Varjon testailuaJoskus hyvän aikaa sitten törmäsin Cheapshott-heijastinvarjon ohjeeseen (en enää harmi kyllä muista mistä). Tämmöistä oli jo pidemmän aikaa tehnyt mieli, joten heti kun sopiva sateenvarjoaihio löytyi, aloin kypsytellä ajatusta. Kävin jo keväällä Eurokankaassa haeskelemassa sopivaa kangasta. Alunperin halusin rakentaa heijastavan varjon, joten ostin pimennysverhokangasta, jossa on mustan sisäkankaan molemmilla puolilla hyvin tiivis vaaleampi kangas. Harmi kyllä en löytänyt täysin valkoista, vaan lähinnä erittäin vaalean, hieman kermaan vivahtavan harmaan. Tämän takia ostin samantien myös valkoista lakanakangasta heijastavammaksi sisäpinnoitteeksi.

Purin ensin varjon kankaan osiin ratkojalla, ja havaitsin sen koostuvan kahdeksasta kyljiltään hieman kuperasta kolmiosta. Ehdin leikata yhden tällaisen kappaleen pimennysverhokangasta kunnes projekti päätyi telakalle useiksi kuukausiksi.

Viikonloppuna, hankittuani erästä tapahtumaa silmällä pitäen Lumiquestin Mini Softboxin, minut valtasi yhtäkkinen tarmon ja inspiraation puuska, jonka seurauksena kaivoin kappaleet ja ompelukoneen komerosta. Päätin saman tien hylätä heijastavan varjon liian työläänä ja tehdä sen sijaan pelkästä lakanasta läpiampuvan. Kissojen suosiollisella avustuksella kappaleet syntyivätkin melko nopeasti, ja ompelukin sujui kuin vanhalta tekijältä (tässä vaiheessa pitää kehuskella sen verran, että olenpa eräänkin kerran ommellut kasaan osan vaimon juhlapukua). En kummemmin hienostellut, kappaleiden saumojen lisäksi ompelin vain siksakkia koko varjon ulkoreunan ympäri, ettei heti alkaisi sitten purkautua.

Valmis rinkula sopi yllättävänkin hyvin varjon päälle, joten tässä vaiheessa ei ollut jäljellä muuta kuin kiinnittää kangas muutamalla pistolla kahdesta kohdasta jokaiseen varjon ruotoon. Tässä vaiheessa langanpäiden päättely alkoi muuten maistua jo kohtalaisen puulta. Yllä oleva kuva todistanee että ihan hyvinhän se toimii, piti tosin heittää salamasta laajakulmalinssi päälle ennen kuin se valaisi koko varjon.

200908_varjon_testailua_014
200908_varjo_kokoontaitettuna_001

Yllä vielä setup-shot sekä kuva varjosta kokoontaitettuna. Koska minulla ei vielä ole minkäänlaista pidikettä varjolle, kiinnitin sen salaman mukana tulleeseen muovijalkaan tuolla varjon ympärillä olevalla kuminauhalla, ja koko roskan sitten sillä muovijalalla ständiin. Toivottavasti muovi kestää tuon lisäpainon, hökötys ei nimittäin ole varsinaisesti kevyt.

Seuraava projekti voisikin sitten olla jonkinlainen kiinnityshärpätin. En ole ollenkaan varma voiko tuota edes kiinnittää mihinkään kaupan hyllyltä saatavaan, tuo varjon varsi kun on aika paksua alumiinia.

Ei kommentteja: