sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Talviruokintaa

Aloitettiin tuossa äskettäin lintujen talviruokinta omalla pihalla. Motivaationa toimi paitsi siivekkäiden yleinen hyvinvointi, myös tieto siitä että tiedossa voisi olla hyvät kuvausmahdollisuudet, parhaassa tapauksessa vieläpä mukavasti sisätiloissa istuskellen. Niin, ja tietysti myös kissojen viihtyminen, sillä mikäpä voisi olla kiehtovampaa kuin istua tuntikausia työpöydällä tai kissanpuussa, säksättämässä lasin takana viuhtoville pikkulinnuille.

Kun sopivat siemen- ja pähkinäautomaatit oli löydetty, hankittu ja asennettu, ei kauaa kestänytkään ennen kuin jatkuva kuhina alkoi. Harmi kyllä toistaiseksi ei lintupuolelta ole näkynyt kuin talitiaisia ja harakoita, joista jälkimmäiset eivät kyllä juuri apajille pääse, sopivien jalansijojen puutteessa.

Monotonisuuden katkaisi tämä kohtalaisen notkea orava.

20081109-_DSC4936

Etäisyys tässä tilanteessa oli kyllä tuon 55-200 -milliseni äärirajoilla, puhumattakaan vallitsevan valon määrästä. Otin nämä kuvat ISO 3200:lla, ja sen kyllä lopputuloksesta huomaa. Valotusaika järkevällä aukolla tuli juuri ja juuri riittävän lyhyeksi pysäyttämään kaikki paitsi aivan nopeimmat liikkeet. Korjattavaa jälkikäsittelyyn siis oli ihan kunnolla.

Kuvasin myös Aperture priority -tilassa, mikä on minulle jokseenkin uusi juttu: tähän asti olen yrittänyt käyttää pelkkää manuaaliohjausta, mutta alan vähitellen uskaltaa luottaa kameran automatiikkaan... tai ehkä paremminkin, alan vähitellen oppia missä tilanteissa automatiikkaa pitää hieman avittaa ja millä tavoin.

20081109-_DSC4938

Lightroomissa käänsin sekä luminanssi- että värikohinan poistot täysille, mikä kyllä tasoittikin kuvaa huomattavasti, ja jätti oikeastaan melko hyväksyttävän rakeisuuden. Ajattelin kääntää tilanteen hyväkseni ja hakea rakeisuuteen sopivaa tunnelmaa.

Ensiksikin levitin sävyjä sekä tummasta että vaaleasta päästä, koska pilvisen sään tasainen valo tuotti melko "kapean" kuvan. Tämä lisäsi kontrastia ja elävoitti kuvaa. Vaalensin myös hieman aivan vaaleimpia sävyjä säätämällä toistokäyrän yläpäätä hitusen ylöspäin. Tämä onnistuu Lightroomissa kätevästi suoraan kuvasta: paina develop-moduulissa toistokäyräsäätimen vasemmalla puolella olevaa pikku ikonia, osoita kuvasta sitä sävyaluetta jota haluat säätää ja raahaa hiirellä ylös- tai alaspäin.

Taisin myös säätää värejä hitusen täyteläisemmäksi clarity- ja vibrance-säädöillä.

20081109-_DSC4941

Tämän jälkeen olikin vuorossa terävöitys. Kovinkaan kummoista lopputulosta ei näistä lähtökohdista ollut esiin taiottavissa, mutta kovasti hyötyä oli äskettäin oppimastani tempusta: kun pitää Alt/Option -näppäintä pohjassa samalla kun säätää terävöityksen eri säätöjä, Lightroom näyttää esikatselukuvassa säädön vaikutusalueen mustavalkoisena maskina. Tämä on erittäin hyödyllistä varsinkin terävöityksen maskia säädettäessä, kun halutaan että terävöitys vaikuttaa ainostaan kohteiden ääriviivoihin.

20081109-_DSC4934

Viimeiseksi rajasin osaa kuvista hieman tiukemmaksi (paljoon ei ollut varaa ennen kuin pehmeys ja rakeisuus alkaisivat näkyä) ja vedin ns. heikurat, eli laitoin kevyen tumman vinjetin, mikä mielestäni sopi kuvien fiilikseen.

Ei kommentteja: